Näyttely Savukosken kunnantalolla
6.9.2025

Maat ja veet -näyttely
Savukosken kunnantalolla 5.9.-31.10.2025
- avoinna kunnantalon aikataulujen mukaan
Metsäsaamelaisten eli metsälappalaisten kulttuuria ennen ja nyt monipuolisesti esittelevä näyttely, joka on koottu aika nopealla tahdilla. Juuri se kertoo, että näennäisesti tyynen pinnan alla on muhinut ja kypsynyt paljon taidetta ja käsityötä, joka on vain odottanut sopivaa hetkeä päästä näkyville.
Metsäsaamelaiset ovat aikojen saatossa oppineet vaikenemaan ja olemaan näkymättömiä. Nyt on uusi aika ja me rohkenemme tuoda kulttuurimme esille. Kaikki näytteilleasettajat ovat kiinnittyneet Kemin Lappiin monin eri tavoin: sukusitein, puolison kautta ja työn kautta. Kaikki he kunnioittavat tätä arvokasta perinnettä ja ovat valmiita sitä vaalimaan ja kehittämään.
Näyttelyn nimi ”Maat ja veet” sanoo sen, kuinka tärkeä luonto meille on. Se on kaiken perusta. Se antaa meille elannon, huvin ja levon. Luontoa olemme tottuneet käyttämään hyväksemme, niin että se pysyy tasapainossa. Monet nykyajan suuret hankkeet ovat järkyttäneet metsäsaamelaista yhteisöä ja sen toimeentulon lähteitä. Olemme selviytyneet ja sopeutuneet. Olemme elossa ja ylpeitä kulttuuristamme, historiastamme, esi-isistämme. Tulevaisuus on huomenna ja sitä me rakennamme jo tänään.
Näyttelyssä mukana:
Petra Pekkala
Kuvataiteen ja visuaalisen viestinnän opinnot, maalarimestari, restaurointimestari.
Näyttelyssä tauluja, rumpuja.
Myös edesmenneitten
- Liisa Erkkilä taulu
- Jerome Tessier rumpu
Eila Ylilokka
Agrologi (AMK), erityisohjaaja, opettaja. Eläkkeellä.
Keminkylän ja Sompion lapinkyläyhdistys ry:n puheenjohtaja
Näyttelyssä käsitöitä, valokuvia, runoja.
Leena Pyhäjärvi
Käsityöläinen, poronhoitaja
Sompion Luonnonystävät ry:n puheenjohtaja
Näyttelyssä lapintakkeja ja silkkihuivi.
Janne Haimakainen
Näyttelyssä perhoja
Venla Väisänen
Taiteiden maisteri, opettaja
Näyttelyssä perhoja
Peetu Pulska
Opiskelija
Näyttelyssä lapintakki ja vyö, takin malli on Aila Irene Marjatta Pyhäjärven os. Yliriesto Lokasta.
Tiina Pulska
Luontoterapeutti
Näyttelyssä lapsen lapintakki
Jukka Säntti
Kalatalousneuvoja. Eläkkeellä.
Näyttelyssä piirroksia, puutöitä
Eira Luiro
Yrittäjä. Eläkkeellä.
Taulu